7.1.2010

Kalustoesittely

Nyt kun on kuvausrintamalla aika hiljaista, ainakin itselläni,  ja ulkona kovat pakkaset, niin ajattelin tehdä kalustoesittelyn koskien käytössäni olevia valokuvausvälineitä.


Kuvassa nykyinen pääasiallisesti käyttämäni kalusto. Kamera Sony A700 ja objektiivi Tamron SP AF17-50 f/2.8 DiII XR LD ASPH (IF) (onpas nimi hirviö :). Tuon kameran ja objektiivin hommasin nyt loppusyksystä, kun kameran valmistus lopetettiin ja se alkoi käydä vähiin markkinoilla. Vaikka se onkin esitelty aikaisemmin, ja on siis periaatteessa vanhempaa perua kuin edellinen kamerani (Sony A300), on tämä kuitenkin ominaisuuksiltaan paljon parempi ns. kehittyneen harrastajan kamera. Uusien Sony A700 kameroiden kauppa on käsittääkseni siis jo lähes loppu, kun kameran valmistuskin on lopetettu, vaikka ko. kamera ensiesiteltiin vain hiukan yli 2 vuotta sitten. Kameroiden uudistussykli on näemmä aika nopea. Se mikä kummastuttaa on se, että Sony ei ole tuonut mitään korvaavaa mallia ainakaan vielä tätä A700 paikkamaan. Se on todella kumallista, ainakin minusta.



Ensimmäinen digijärkkärini, eli Sony A300 ja sen mukana tullut kittilinssi SONY SAL-1870 (18-70 mm, f/3.5-5.6). Ihan mainio aloittelijan kamera, jota ei sitäkään enää valmisteta (eikä myydä uutena), vaikka sen ensiesittelystä on alle kaksi vuotta aikaa. Kittilinssillä en ole kovinkaan paljoa kuvannut, sitten ihan alkuaikojen. A300:ssa on Live View -näyttö, jota A700:ssa ei ole. Itse olen pitänyt Live View -näyttöä mukavana ja hyödyllisenä ominaisuutena, jonka olisin suonut löytyvän A700 -kamerasta myös.


 
Kuvissa sama objektiivikalusto, mutta hieman eri kuvakulmista kuvattuna. Vasemman puoleinen objektiivi on Sigma 120-400 mm f/4.5-5.6 APO DG HSM vastavalosuojineen (lieriö objektiivin yläpuolella vasemmalla). Oikeanpuoleinen objektiivi on Tamron AF18-250mm f/3.5 - 6.3  Di II LD Asph. (IF) Macro. Sigmalla koitan saada lintuja tähtäimeen (ei ole vielä kovin hyvin onnistunut) ja Tamron on varsin hyvä yleislinssi, joskin se on hieman liian pimeä. Kuitenkin Tamron on kevyt ja kattaa hyvän polttovälialueen, joten se on mukava mukana kuljetettava. Sigma on painava "rohjo" (1,75 kg), joskin siihenkin tottuu. Ei sillä kuitenkaan kovin kauaa vapaalla kädellä kuvaa, vaan apuna on hyvä olla jalusta tai monopodi.




Vasemmalla kameran kaukolaukaisin (langaton). Ei mitään merkkikamaa vaan ns. "piraatti" eli edullinen "merkitön" kapistus. Keskellä Sigma APO  1.4x DG telekonvertteri (TC). Tarkoitettu lähinnä tuon edellisessä kuvassa esitellyn Sigma 120-400mm -objektiivin kaveriksi pidentämään sen polttovälialuetta. Mainittu objektiivi tosin muuttuu tuolloin manuaalitarkenteiseksi, kun automaattitarkennus ei toimi. Tämä johtuu siitä, että telekonvertteri "pimentää" 1 aukon verran objektiivin valovoimaa, jolloin kameran tarkennusautomatiikka ei enään toimi tuolla objektiivilla. Tuo telekonvertteri siis kertoo objektiivin polttovälialueen kertoimella 1.4 eli sillä näkee hiukan kauempana olevat kohteet. Toki tuo TC sopii muihinkin objektiiveihin ja valovoimaisemmilla toimii automaattitarkennus vielä. Kuvassa oikealla on pumppupallo, jolla voi puhaltaa ilmaa. Käyttötarkoitus objektiivin puhdistus ja esim. kameran kennon puhdistus ilmalla.


Vasemmalla Slik SH-806 -kamerapää, käytetään siis jalustan kanssa. Ihan hyvä pää, mutta hidas säätää. Keskellä on Manfrotto 488RC0 -kuulapää. Varsin painava (noin 1 kg), mutta tätä olen toistaiseksi käyttänyt eniten. Kuulapäässä on kaksi vesivaakaa, mutta toisesta on huomaamatta hävinnyt nesteet jonnekin, joten siitä ei ole hyötyä enää. Oikealla on Manfrotto 322RC2 -kamerapää (oikeastaan kuulapää), joka on tuollainen joystick mallinen (saa myös kahvan muunnettua pystyyn jos haluaa). Tätä en ole vielä oikeastaan käyttänyt, vain hieman kokeillut. Kamerapäähän kiinnitetyn kameran asennon ja suuntauksen muutaminen on todella helppoa, kun liikettä/asennonmuutosta  estävän kuulan saa hellitettyä kahvassa olevasta puristettavasta liipaisimesta. Muissa kuulapäissä ja kamerapäissä pitää yleensä ryhtyä ruuvaamaan ruuveja löysemmälle, jos haluaa vaihtaa pään asentoa. Kahvassa on tässä 322RC2:ssa myös rulla millä voi muuttaa pitokitkaa, jolla kuula pitää kameraa paikallaan.




Slik PRO 500DX -jalusta (alumiinia). Samaan kuvaan eksynyt myös jo aiemmin mainittu Manfrotto 488RC0 -kuulapää. Tämä kuva on otettu jo viime heinäkuussa. Nyt kun otin sisällä uutta kuvaa jalustasta, siitä ei tullut oikein hyvä, kun jouduin käyttämään salamaa (tuli kuvaan paljon varjoja). Sitten muistin, että olin tämän jalustan jo ulkona parvekkeella kuvannut aiemmin, joten otin tähän sen kuvan sitten.

Siinä oli pääasiallisesti kamerakalusto, joka minulla on tällä hetkellä. Kuvallisesti esittelemättä jäi  lähinnä kamerareppuni Lowepro Flipside 300 sekä Slik:in monopodi, jonka mallia en nyt muista, mutta ei sen niin väliä. Monopodi on autossa tällä hetkellä, niin en voi tarkistaa...
Lisäksi ilman esittelyä jäi muutamia suotimia (harmaasuodin ND400 ja pyöröpolarisaatiosuodin) sekä objektiivien nokalla olevat, etulinssiä naarmuuntumiselta suojaavat läpinäkyvät suojalasit ja UV-suotimet.


Jos jotain toiveita/haaveita kaluston suhteen saa esittää näin lopuksi, niin se olisi ehkä lähinnä joku 70-200 mm poltovälillä oleva f/2.8 valovoimainen objektiivi. Juu, on mulla malli ja merkki tiedossa Sony SAL-70200G, mutta se on aivan liian kallis, varsinkin suomessa. Toinen hyvä vaihtoehto on Sigman vastaava objektiivi, joka on SIGMA 70-200/2.8 II EX APO DG HSM, ja joka on vain noin 1/3 Sonyn hinnasta! Sigmalla on ollut ongelmia laadun kanssa, mutta kannattaako Sonyn huippulaadusta maksaa noin 3-kertainen hinta?

4 kommenttia:

  1. Sinulla alkaa kyllä olla jo aika hyvä arsenaali.

    Tuo Sigman 70-200mm f2.8 olisi kyllä kiva. Moitittu pehmeäksi taydellä aukolla 200mm päässä, mutta jos ajattelee ostavansa 70-180mm 2.8 zoomin, haitanneeko tuo?

    Itse olen todennut että aina löytyy jotain muuta tärkeämpää hankittavaa, että taitaa jäädä minulta ikuiseksi kuolaamiseksi nuo valovoimaisemmat linssit.

    Kyllähän näillä minunkin vehkeillä ihan saa kuvia, pitäisi vain keskittyä kuvaamaan paikoissa jossa tuo valovoima ja kamera riittää.

    Juuri sijoitin hiukan emenpi kuin Zuikon 50-200 zoomin hinnan ostalla torppaa ilmalämpöpumpun.
    Luulisin silti kokeneeni suurenpaa tyydytystä Zuiko putkea hipelöidessäni, kuin näplätessäni ilmalämpöpumppua ;)

    Mutta perustelen tätä järkipäätöksellä....kai..

    VastaaPoista
  2. Juu, JP, ihan kohtuullinen arsenaali on, mutta jotenkin sitä koittaa pyrkiä aina hieman parempaan kalustoon, tosin ei ole varaa ahnehtia. Tuo 70-200 f/2.8 objektiivi olisi mainio ja vielä siihen 2.0x TC, niin vot!
    Silloin täytyisi tietysti yrittää myydä tuo Sigman 120-400mm objektiivi pois, muuten olisi päällekkäisyyttä turhaan.

    No ei minullakaan ole kuin tuo yksi f/2.8 linssi, Tamron 17-50 mm.
    Pimeämmillä linsseillä olen tähänasti kuvannut ja ihan hyviä kuvia on tullut. Pimeässä on ongelmia, mutta ihan hyviä kuvia sielläkin tulee, jos voi käyttää jalustaa. Ja hyvässä/kohtuullisessa valossa nuo pimeämmät linssit pelaa mainiosti.

    Voit ajatella JP niin, että voit tuolla lämpöpumpulla säästää lämmityskuluista rahaa siihen Zuikon 50-200 zoomiin. Pistät vaikka kuukausittain lämmityskuluissa säästämäsi summan sivuun. Siitä saa jonkinlaisen pesämunan varsin pina, tai jos ottaa hieman pitemmän aikavälin tavitteeksi, niin voisi saada kasaan tuon objektiivin hinnan kokonaan... Ideana vain!

    PS. Olen koittanut saada äitiäni suostumaan lämpöpumpun hommaamiseen mökille, jossa on suora sähkölämmitys (plus takka). Ei suostu millään. Hän meinaa, että se on meluisa ja vie enemmän sähköä kuin tuottaa lämpöä. Hankalaa on välillä...

    VastaaPoista
  3. Hmmm...kamalan paljon kaikkee värkkiä ja vehettä.
    Mun tarttis varmaan ostaa vihdoin se oma kamera jotta ymmärtäisin jotain...

    VastaaPoista
  4. Juu, Arjaanneli, älä hämäänny kalustosta. Ei sitä näin paljoa tarvitse olla, anakaan aluksi.
    Kamera ja objektiivi, niillä pääsee jo hyvin alkuun. Tai jos hakee kompaktimpaa kameraratkaisua, niin ei tarvitse murehtia objektiiveistakaan.

    Mutta jos haluaa joustavuutta, niin kannattaa hommata digijärkkäri, jossa saa objektiiveja vaihdettua, se antaa enemmän mahdollisuuksia ja ei ole välttämättä kovinkaan kallis. On myös hyviä ja edullisia systeemejä nykyisin.
    Kannattaa hommata se kamera. Kun vähän tutkii, niin valokuvausharrastus antaa paljon. Ei vain aseta itselleen liian kovia tavoitteita, vaan pikkuhiljaa opettelee... Aina oppii uutta,

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!