28.6.2011

Helsinki Samba Carneval 2011

No niin, pitkästä aikaa saan tännekin blogiin jotain päivitystä. Ajattelin laittaa nämä kuvat tänne puolelle esiin, kun taitavat paremmin sopia tänne.

Olin pari viikkoa sitten katsastamassa ensikertaa sambakarnevaaleja Helsingissä. Tapahtuma oli valokuvaajalle kiintoisa, koska siellä oli paljon kuvattavaa, kun eri ryhmät valmistautuivat sambakulkueeseen, koristelivat kulkuerekvisiittaansa ja tietysti itseään näyttävin asustein. Oli myös positiivinen yllätys että useimmat sambakulkueiden jäsenistä oikein poseerasivat valokuvaajille, joita olikin aika runsas määrä. Lisäksi oli paljon ulkomaisia turisteja jotka kuvauttivat itseään sambaajien kanssa. Itselleni tuo tilaisuus tarjosi hyvän mahdollisuuden harjoitella henkilö/muotokuvausta. Se on mukavaa vaihtelua lintukuvaukseen ja kun tilaisuus tulee, niin mielellään siihen tarttuu jos ei vain ole muita esteitä. Itselleni henkilö/muotokuvaukseen tarjoutuu varsin harvoin mahdollisuus, joten tällaiset samba jne. joukkotapahtumat ovat kerrassaan hyviä siinäkin mielessä. Ohessa on vain muutama kuvapoiminta runsaasta valokuvajoukosta, jonka päivän aikana otin. Saatan joskus toiste postata lisääkin kuvia tuosta tapahtumasta...









 Kuvia ei ole jälkikäsittelyssä rajattu. Kaikki kuvat on otettu Sigma 70-200mm f/2.8 II EX APO Macro HSM -objektiivilla.

9.9.2010

Lasinpuhallusta

Olin kesäkuun 12. pv Iittalan lasitehtaan hytissä katsomassa lasinpuhalluskilpailua, Iittala Cup 2010:tä. Kyseessä on varsin leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kannustivat toisaan reilusti. Yleisöä oli myös saapunut seuraamaan kokopäivän tapahtumaa runsain joukoin. Seuraavassa hiukan kuvasatoa tuolta päivältä. Tässä ei ole kuin pintaraapaisu. Kuvia tuli otettua runsaasti...












Näitä viimeisessä kuvassa olevia, tuliaiseksi hyvin soveltuvia, karahveja naiset ostivat havaintojeni mukaan innokkaasti :)


29.8.2010

Tampere AirShow Potretit 2

Ohessa vielä muutama potrettikuva tuolta taannoiselta Tampere International Air Show reissultani...








Kuvia ei ole mitenkään erityisesti käsitelty kuvankäsittelyssä. Vain hiukan rajattu ja annettu perussäädöt RAW-muuntimessa ennen muuntoa JPG-kuviksi.

20.8.2010

Tampere AirShow Potretit 1

Olen koittanut hiukan treenata potrettikuvausta ja tähän tarjoutui hyvä tilaisuus tuolla taannoisessa Tampere International Air Show -tapahtumassa jossa kävin. Jonkin verran hankaluuksia tuottaa se, että koitin kuvata useimmiten vaivihkaa, jotta kohde olisi "luonnollisimmillaan". Vaikka ollaankin yleisellä paikalla niin ei sitä objektiivia voi oikein toisen kasvoihin viedä kiinni... :)
...siksikin vaivihkaa kuvaaminen oli paras, joskin siinä tulee välillä hätäiltyä itse.

No tämä on vasta alkutaivalta ja opettelua, joten ei nämä nyt niin laadukkaita vielä ole. Lisäksi kuvat on käsitelty vain RAW-muunnosohjelmassa, kun muunsin kuvat RAW -> JPG. En käyttänyt siis varsinaista kuvankäsittelyohjemaa ollenkaan näihin. Nopeutti kokonaisprosessointi aikaa huomattavasti.

Sain näitä potrettikuviakin sen verran, että näistä tulee varmaankin muutama eri postaus. Laitan nyt esiin 6 ensimmäistä kuvaa.







Kommentit ja vinkit tervetulleita. Mielipiteet rajauksista?

13.8.2010

Muotikuvausta

Olin kesäkuun alkupuolella menossa Kaisaniemen kasvitieteelliseen kuvaamaan, kun matkalla sinne törmäsin rautatientorille pystytettyyn moottoripyörä -aiheiseen  teema-alueeseen. En oikein tiedä miksi tuota kutsuisin, mutta siellä oli jättiscreeniä, josta ilmeisesti oli tarkoitus katsoa joku MotoGP -kilpailu päivän aikana. Sitä odotellessa alueella oli erilaista leikkimielistä kilpailua jne. Se, mikä minun huomioni kiinnitti, oli jonkinlainen muotinäytös, jossa esiteltiin moottoripyöriin liittyviä asusteita ja varusteita. No mikäpä siinä, tuossa avautui siis mukava mahdollisuus harjoitella hieman henkilökuvausta, jopa muotokuvia (tavallaan), vaikka mallit eivät paikoilla kauaa pysyneetkään :)
No yrittää piti ja kuvia tuli varsin paljon. Seuraavassa muutamia onnistuneempia ja omaa silmää miellyttäviä. Kuvia on kuvankäsittelyssä rajattu ja pystykuvia muutettu vaakakuviksi, koska toimi rajauksen kannalta paremmin siten, mielestäni.









Tämä kolmen viimeisimmän kuvan sarja yllä on omasta mielestäin hyvä ja olen siihen varsin tyytyväinen.

Säästin kuitenkin helmen pohjalle: 




Siinä kanssakuvaaja, jonka kuvausote ja -asento on selvästi ammattimaisempi kun minun suorilta jaloilta otetut räpsäisyt :)

6.8.2010

Moottoripyöriä ja pannausta

Tämä blogi on ollut lepotilassa liki kaksi kuukautta. Nyt voisi tätäkin pikkuhiljaa herätellä henkiin, kun varsin yleinen blogien kesän hiljaisaika alkaa pikku hiljaa siirtymään sivuun. En nyt mitään huimaa päivitystahtia tänne lupaile, mutta muutama ajatus on muhimassa.

Kesän mittaan olen muutamia valokuvaustekniikoita koittanut harjoitella ja tämä postaus käsittelee lyhyesti erästä, panorointia, eli pannausta. Panoroinnissahan seurataan kuvattavaa kohdetta kameralla ja suljinnopeus on suhteellisen hidas. Koska kuvaaja seuraa kamerallaan kohdetta, tulee kohde panoroinnissa (onnistuessaan) yleensä suhteellisen terävänä, hitaasta suljinnopeudesta huolimatta, ja taustaan tulee liike-epäterävyyttä luoden korostettua vaikutelmaa liikeestä. Tätä koitin siis treenata ja siihen tuli muutama hyvä mahdollisuus nyt kesän aikana.

Muutamalla kaverillani on moottoripyörä ja he tapaavat silloin tällöin käydä kerhonsa kanssa ajamassa läheisellä moottoriradalla. Menin siis sinne kuvaamaan ja harjoittelemaan panorointia. Ensimmäisellä kerralla tosin kuvasin vain yleisesti ja nopeilla suljinnopuksilla, mutta toisella kerralla otin panoroinnin mukaan. Panoroinnin kannalta olisi edulista mikäli saisi riittävästi etäsiyyttä kuvattaaan kohteeseen, jotta kohdetta ehtii seurata ja vakiinnuttaa seurausnopeutensa kameralla ja toisekseen olisi eduksi se, että kuvattava kohde tulisi sivulta siten, että kohteen etäisyys kuvaajsta pysyisi suhteellisen vakiona. Tämä osoittautui haasteelliseksi radalla jossa olin kuvaamassa, sillä rata on mutkainen ja välillä kuvauskohde tuli ihan suoraan kohdenkin.
Postaan ensiksi sarjan nopealla suljinnopeudella otettuja kuvia ja sitten panorointi kuvia, jotta eroa voi vertaililla. Pistän jokaisen kuvan alle kyseisen kuvan speksit. Kuvat on otettu siis suljinprioriteettia käyttäen.

135mm, f/2.8, ISO 200, 1/1250 sek.

180mm, f/6.3, ISO 400, 1/2000 sek.

200mm, f/3.2, ISO 400, 1/2000 sek.

180mm, f/6.3, ISO 400, 1/1000 sek.

Kun katsoo näitä edellä olevia, suhteellisen nopeilla suljinnopeuksilla otettuja kuvia, ottaa niissä heti silmään vauhtivaikutelman puute. Liike on kyllä pysähtynyt hyvin ja tarkennuskin on suht'hyvin kohdillaan, mutta ensimmäisessäkin kuvassa vaikutelmaksi tulee, että seisooko moottoripyörä vain paikoillaan jalalla? :)

Kakkos- ja kolmoskuvissa on hieman sama vaikutelma, joskin niissä näkee että ei pyörä sentään ole jalkaansa vasten. Neljäs kuva miellyttää minua, vaikka sinä ei ole liike-efektiä, mutta muuten kuva on hyvä. Ainoa häiritsevä tekijä on nuo pari heinää, jotka on pahasti kuva-alassa.

Seuraavaksi sitten muutamia panorointikuvia...

135mm, f/10, ISO 400, 1/100 sek.

135mm, f/9, ISO 200, 1/160 sek.

135mm, f/6.3, ISO 200, 1/160 sek.

150mm, f/13, ISO 200, 1/200 sek.

Ensiksi kannattaa huomata, että kuvissa on nyt suljinnopeus jopa vain kymmenesosa verrattuna ensimmäisiin neljään kuvaan. Nyt taustassa on liike-epäterävyyttä, joka luo liikkeen tuntua ja kohde on pysynyt panoroinnin ansiosta kuitenkin suhteellisen terävänä. Rippuu tietysti kuvausetäisyydestä ja kuvattavan kohteen nopeudesta, mutta jonkinlaisen nyrkkissäännön panorointiin voi vetää: Suljinnopeus kannattaa olla kutakuinkin 1/polttoväli (sek.) tai hieman nopeampi. Kannattaa tarkistaa kuitenkin suljinnopeus sen mukaan mitä itse kuvaa, mutta tuosta on hyvä lähteä liikkeelle.