Pistän nämä nyt taas tänne puolelle, kun nämä on reippaalla kädellä rajattuja. Kuvat on otettu viime pyhänä Helsingin Vanhankaupunginlahden pitkospuilla, lähellä Lammassaarta. Itse asiassa ihan samoilta sijoilta kuvattu, kun toisessa blogissani oleva pensaskertuksi paljastunut lintu, joka taitaa olla muuten näissä kolmessa alimmassa kuvassa - kenties jopa sama lintu - mutta tällä kertaa pensaikon yllä menevällä puhelinkaapelilla istuskellen.
Kolmen ylimmän kuvan linnusta en tiedä, mikä se on. Kentes sekin on joku kerttu/kerttunen. Uunilinnusta haaveilen, mutta ei taida olla. Linnun silmän päällä menee tuollainen valkoinen viiru, ja sellaisia on ainakin uunilinnuilla, kuin myös kertuilla. Harmillista, kun nämä linnut on aina niin kaukana ja että taustana on sininen taivas, niin valotus menee aina linnun kohdalla "pimeäksi", kun tausta on niin kirkas. Toinen ongelma on se, että optinen etsin on pienentävä, eli sen kerroin taitaa minun kamerassa olla joku 0,74x, eli ei auta tarkennuksessa etäiseen lintuun, kun tuokin vielä pienentää. No onhan ne kuvat "yllätykseksi" sitten tietokoneen näytöllä hiukan suurempia kuin muistin, mutta laiha lohtu. Koitin kovasti käsivaralla tähtäillä aika kaukana yhdessä ruo'ossa keikkuvaa lintua, mutta ei siihen saanut tarkennettua. Ei osunut / tarttunut tarkennus ollenkaan. Olisi pitänyt olla jalusta ja sellainen Live View näyttö jolla olisi saanut suurennettua manuaalitarkennuksen kuvaa. Sitten olisi voinut onnistua, mutta tuossa minun nykykamerassa ei edes ole Live View -ominaisuutta, mikä on harmi. Muuten hyvä kamera. Ekassa kamerassani (Sony A300) Live View oli ja kääntyvä näyttö, mutta se on muuten huonompi kun tuo nykyinen A700-kamerani.