6.4.2010

Kalustouutisia

Kuten edellisessä bloggauksessani hiukan lopussa vihjailin, on minulla tapahtunut valokuvauskalustorintamalla hiukan uudistumista. Olin nimittäin ajatellut erästä objektiivia itselleni synttärilahjaksi. Olin siihen kerännyt rahaa pikku hiljaa, mutta menin sitten ja otin varaslähdön ja hommasin haaveobjektiivini reilu 2 viikoa laskettua aikaa etuajassa :)

Kyseessä on Sigma 70-200mm F2.8 EX DG APO MACRO HSM II -objektiivi ja ostin samalla Sigma 2.0 EX DG APO -telekonvertterin (TC). Tilasin tavarat Hollannista CameraNu -liikkeestä. Olen postiivisesti yllättynyt ko. paikan ripeydestä ja asiallisesta toimituksesta. Tilasin tavarat maanantaina ja jo perjantaina olivat tavarat käytössäni. Se on jo nopeaa toimintaa. Toimituksen jälkeen minulla oli muutamia kysymyksiä, mutta niihinkin vastattiin nopeasti sähköpostilla. Vaikka kokemusta on vasta yhdestä tilauksesta, niin voin sen perusteella kyllä suositella paikkaa. Hintataso suomalaisiin netti- ja kivijalkakauppoihin nähden on varsin kilpailukykyinen.
Vasemmalta: Telekonvertteri, objektiivi, vastavalosuoja ja jalustapanta
Luonnollisesti en ole vielä kauheasti ehtinyt ko. objektiivilla ja telekonvertterilla kuvata, mutta jo nyt tuntuu, että tämä objektiivi tulee varsin pitkään olemaan "ykkösobjektiivini". Se tuntuu hyvälle objektiiville. Valovoima on jo osoittanut käyttökelpoisuutensa sisäurheilukuvauksissa ja HSM -tarkennusmoottori toimii hiljaisesti ja jouheasti, jos kohta se voisi olla hieman nopempi. Kuten varsin usein näissä valovoimaisissa objektiiveissa, ovat ne täydellä aukolla hiukan pehmeitä. Niin tämäkin, mutta ei häiritsevässä määrin. Pehmeys tulee ilmi lähinnä silloin kun kuvattava kohde on kauempana. Lähikuvauksessa pehmeyttä ei havaitse juurikaan. Myös objektiivi ja Sigma 2.0xTC yhdistelmä ovat selkeästi pehmeitä täydellä aukolla (objektiivin valovoima on f/5.6 tuolla 2.0xTC:llä) kun kohde on "kaukana", mutta tilanne korjaantuu, kun himmentää hiukan. Lyhyellä kuvausetäisyydellä TC:n kanssa ei pehmeyttä juuri havaitse täydelläkään aukolla.

Muista objektiiveistani poiketen tämä objektiivi ei muuta pituuttaan zoomatessa. Jalustapanta on myös kätevin mitä toistaiseksi on eteen tullut. Yleensä jalustapanta vaatii, että objektiivi otetaan kamerasta irti, ennen kuin jalustapannan saa pois objektiivin ympäriltä. Tämän objektiivin panta on erilainen. Se on nivelletty ja sen saa pikakiinnityksellä hellitettyä objektiivin ympäriltä. Se taittuu nivelkohdastaan tavallaan kahdeksi puolikkaaksi, joten pannan saa pois objektiivin ympäriltä irroittamatta objektiivia kamerasta. Kätevää!

Kirjoittelen mahdollisesti myöhemmin lisää juttua ja käyttökokemuksia ko. objektiivista, kunhan nyt ehdin kartuttaa niitä :)

11 kommenttia:

  1. Kerrohan vain kokemuksia, tuo kun se toinen niistä versioista mitä olen itsekin haaveillut.

    Testeissä on ollut kahdenlaisia kommentteja tuosta täyden aukon pehmeydestä, toiset väitää sen olevan pehmeä laajassa päässä välillä 70-100mm, ja toiset testit telepäässä välillä 140-200mm.

    Olen pistänyt tämän testien eron Sigman perisynnin, eli laajemmista tolerasseista johtuvaksi kappalekohtaiseksi eroavaisuudeksi.

    Zuikon vastaava 50-200mm ei ole kiinteävalovoimainen, vaan valovoima muuttuu 2.8-3.5 zoomatessa.
    Zuikoa kehutaan teräväksi jo täydellä aukolla, mutta miten olisi Sigma jos sen telepään himmentäisi aukolle f3.5.

    Pistin tuonne DC-forumille "sana on vapaa"-osiooon ketjuun "epäonnistuneet, mutta hyvät kuvanne" yhden Zuikon 14-54mm objektiivillä otetun kuvan, jos haluat käydä kurkkaamassa.

    Niin ja vielä!
    Hyvää Syntymäpäivää!!!

    VastaaPoista
  2. JP: "Kerrohan vain kokemuksia, tuo kun se toinen niistä versioista mitä olen itsekin haaveillut."

    Juu, kerron ilman muuta.

    JP: "Testeissä on ollut kahdenlaisia kommentteja tuosta täyden aukon pehmeydestä, toiset väitää sen olevan pehmeä laajassa päässä välillä 70-100mm, ja toiset testit telepäässä välillä 140-200mm."

    Voisin tästä tehdä jonkinlaisen pienen oman testin ja tehdä siitä postauksen. Mieluummin kuvaisin kylläkin ulkona, joten koitan saada testin aikaiseksi sitten kun ulkona on kaunis ilma.

    JP: "Zuikoa kehutaan teräväksi jo täydellä aukolla, mutta miten olisi Sigma jos sen telepään himmentäisi aukolle f3.5."

    No tämä täytyy testata tuossa testissäni, kun saan sen aikaiseksi :)

    JP: "Pistin tuonne DC-forumille "sana on vapaa"-osiooon ketjuun "epäonnistuneet, mutta hyvät kuvanne" yhden Zuikon 14-54mm objektiivillä otetun kuvan, jos haluat käydä kurkkaamassa."

    Kiitos tiedosta! Käynkin heti miten vilkaisemassa.

    JP: "Niin ja vielä!
    Hyvää Syntymäpäivää!!!"

    Kiitos! :)

    Tosin virallinen päivä on vasta ensi viikolla. Tämä Sigma 70-200 mm tuli siis hiukan etujassa...reilu pari viikkoa, kun hollantilaiset olikin ripeitä lähetyksessään :D

    VastaaPoista
  3. Katsoin näitä kirjoituksia ja löysin tämän, katsoin kamerakauppaa ja siellä oli yksi mitä olin jo pitemmän aikaan katsonut Sigma 18 - 200mm OC DC 3,5-6,3, niin aattelin että paljon oli postikulut suomeen kun noin edullinen kauppa on ? kiitos

    VastaaPoista
  4. Sam,

    Postikulut Suomeen oli muistakseni 20 euroa. Paketti tulee Suomen rantauduttuaan matkahuollolla ja minulla se tuli lähimpään Valintataloon :), jossa on "My Pack" -palvelupiste. No ei matkahuoltoonkaan pitkä matka olisi ollut, mutta joka tapauksessa tuli lähimpään Valintataloon. Kun paketti oli Valintatalossa, tuli kännykkääni saapumisilmoitus tekstarilla.

    On muuten halvempaa paketin tulo Hollannista kuin vastaavan kokoisen objektiivin lähettäminen Suomen Postissa Suomen sisällä!

    VastaaPoista
  5. Okei, kiitoksia tiedoista. Mahdatko tietämään muita edullisia kauppoja? Hyvä kamerakokoonpano ; )

    VastaaPoista
  6. No en tiedä onko nämä edullisia, Sam, mutta olen tilannut joskus jotain näistä:

    Cyberphoto

    Rajala Pro Shop

    Kummatkin on suomalaisia liikkeitä, tosin Cyberphoton tavarat tulevat Ruotsin varastosta, samalla tavalla Valintataloon (Matkahuollolla), kuin Hollannista. Rajalaa ei varsinaisesti voi pitää edullisena liikkeenä, mutta siellä on välillä todella hyviä tarjouskampanjoita yksittäisistä tuotteista. Rajalan etu on, että liikkellä on varsin hyvä varasto ja tavaran saa yleensä aika nopeasti.

    Mikä kamera sinulla on Sam?

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Suurimmaksi osaksi käytän äitini järjestelmä kameraa canon eos 450D, objektiiveinä toimii Sigma 18-200mm 3,5 - 6,3 Oc Dc sekä Canon Ef 50mm 1,8 Macro. Itselläni on pokkari, canon powershot sx 200is.

    Minulla on ollut pitemmän aikaa ollut haaveena ostaa oma järjestelmäkamera, onneksi synttärit ovat joulukuussa, niin pyydän vähän sponssii vanhemmilta ja kummeilta jne. : ).

    Tarkoitus oli siis ostaa harrastajan tai aktiiviharrastajan kamera, eli ajattelin Canon Eos 550D, Canon Eos 50D tai mahdollisesti jos hinnat laskee uusi Canon Eos 60D, mutta kun ostan niin pelkkä runko.

    Objektiivinä käytän aluksi äitini "turhaa" 18-55 is. Muutaman kuukauden päästä voisi ajatella parempaa laaja kulma objektiiviä, Sigma 18 - 200mm 3,5 - 6,3 Os Dc. Otan mielelläni vastaan suosituksia kameroista sekä objektiiveistä : )

    VastaaPoista
  9. Itselläni ei ole käytännön kokemusta Canonista, mutta myös valokuvausta harrastava kaverini Tikka (http://dagsdatum.blogspot.com/) kuvaa Canon 40D:llä ja on käsitykseni mukaan tyytyväinen kameraan. Olen eri kameroita seurannut kuitenkin ja Canon 550D ja Canon 60D ovat ne kamerat, joita suosittelisin sinulle.

    Tiedän mitä tarkoitat noilla Kitti linsseillä (18-55mm) :)

    Ne tulevat melkein joka kameran mukana pakettina. Kenties Canon 60D:n saa pelkkänä runkona, 550D:ssä linssi tulee lähes aina mukana.
    Itseasiassa nyt olisi Rajala Pro Shopissa aika hyvä tarjous Canon 550D paketista. Siinä tulee mukana 18-55 mm IS ja 55-250 mm IS -linssit. Hinta nyt 998€ (normaalisti 1425€).

    Katso: CANON EOS 550D + 18-55 IS + 55-250 IS KIT

    Kuitenkin, jos katsotaan pelkkien runkojen hintoja niin Canon 60D on lähes tuplasti kalliimpi verrattuna 550D:hen. Täten suosittelisin, että harkitset ennemmin tuota Canon 550D:tä ja sijoitat mahdollisesti säästyneet rahat laadukkaaseen optiikaan. Tuo mainitsemasi Sigman objektiivi on ihan hyvä, mutta suosittelisin siitä kuitenkin uudempaa versiota, eli: Sigma AF 18-250mm F3.5-6.3 DC OS HSM (Canon-kiinniyksellä). Tuossa on nimittäin hieman pitempi maksimi polttoväli (250mm) ja HSM-tarkennus, eli hiljainen ultraääni tarkennus moottori, joka on yleensä nopeampikin, kuin perinteinen ruuvitarkennus. Tämä uudempi versio on hukan kalliimpi, kuin tuo sinun mainitsemasi Sigma 18-200mm, mutta hinta ero on vain hiukan reilu 100 euroa. Nämä laajapolttoväliset yleisobjektiivit, kuten Sigma 18-250 mm ovat joiltain osin aina hiukan kompromisseja, muta ne palvelevat valokuvausharrastajaa hyvin, kun ovat monikäyttöisiä. Minun oma ensimmäinen objektiivini (jos ei Kittilinsiä lasketa) oli Tamron 18-250 mm ja olen siihen edelleen tyytyväinen.
    Sitten kun kuvauskokemusta karttuu, ja rahaa säästyy, niin voi harkita lisää optiikkaa, joka on valovoimaisempaa jne.

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvistä neuvoista. Tuo rajalan tarjous ei kiinnosta siinä on yksi turha objektiivi ja ei ole rahoja siihen vielä. Jotenka tuo 550D houkuttelisi edullisella hinnallaan, 60D voisi halventua jouluksi mutta kuitenkin. Tuo sigman uudempi versio kuulostaa loistavalta. Mutta tässä on aikaa miettiä. Paljon kiitos hyvistä neuvoista

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!