10.6.2010

Etäisiä lintuja jälleen...







Pistän nämä nyt taas tänne puolelle, kun nämä on reippaalla kädellä rajattuja. Kuvat on otettu viime pyhänä Helsingin Vanhankaupunginlahden pitkospuilla, lähellä Lammassaarta. Itse asiassa ihan samoilta sijoilta kuvattu, kun toisessa blogissani oleva pensaskertuksi paljastunut lintu, joka taitaa olla muuten näissä kolmessa alimmassa kuvassa - kenties jopa sama lintu - mutta tällä kertaa pensaikon yllä menevällä puhelinkaapelilla istuskellen.

Kolmen ylimmän kuvan linnusta en tiedä, mikä se on. Kentes sekin on joku kerttu/kerttunen. Uunilinnusta haaveilen, mutta ei taida olla. Linnun silmän päällä menee tuollainen valkoinen viiru, ja sellaisia on ainakin uunilinnuilla, kuin myös kertuilla. Harmillista, kun nämä linnut on aina niin kaukana ja että taustana on sininen taivas, niin valotus menee aina linnun kohdalla "pimeäksi", kun tausta on niin kirkas. Toinen ongelma on se, että optinen etsin on pienentävä, eli sen kerroin taitaa minun  kamerassa olla joku 0,74x, eli ei auta tarkennuksessa etäiseen lintuun, kun tuokin vielä pienentää. No onhan ne kuvat "yllätykseksi" sitten tietokoneen näytöllä hiukan suurempia kuin muistin, mutta laiha lohtu. Koitin kovasti käsivaralla tähtäillä aika kaukana yhdessä ruo'ossa keikkuvaa lintua, mutta ei siihen saanut tarkennettua. Ei osunut / tarttunut tarkennus ollenkaan. Olisi pitänyt olla jalusta ja sellainen Live View näyttö jolla olisi saanut suurennettua manuaalitarkennuksen kuvaa. Sitten olisi voinut onnistua, mutta tuossa minun nykykamerassa ei edes ole Live View -ominaisuutta, mikä on harmi. Muuten hyvä kamera. Ekassa kamerassani (Sony A300) Live View oli ja kääntyvä näyttö, mutta se on muuten huonompi kun tuo nykyinen A700-kamerani.

4 kommenttia:

  1. Ylemmpien kuvien lintu on ruokokerttunen. kahdessa alemmassa kuvassa hä näyttäisi laulavan, eli kuulit varmaan siinä sellaista rätisevää pulppuilevaa laulua. Ruokokerttunen on hyvä matkimaan, laulusta erottaa usein esimerkiksi västäräkin ja pääskysten tapaisia ääniä.
    Tässä ruokokerttusen laulua:
    http://www.lintukuva.fi/lajikuvat/acrsch/index.php

    Uunilintu eli pajulintu on säelaulaja, hänellä on sellainen vähäsen surumieliseltä peipposelta kuulosta samanlaisena toistuva säe.

    VastaaPoista
  2. Hetkinen, ruokokerttunen, tässähän on siis uusi ensihavainto minulle :)
    Juu, kuulin nimenomaan tuollaista rätisevää pulppuilevaa laulua. Sen takia tuohon pysähdyinkin. Voi olla, että se ruo'ossa roikkuja, johon ei saanut tarkennettua, oli tämä samainen ruokokerttunen. Se vain lensi, ehkä, sieltä ruovikosta tuohon hiukan ennen lammasaarta (matereelta tultaessa) olevaan lehtoon, jossa jäi sitten tuohon pensaaseen laulelemaan ja josta kuvankin sain.

    Olen kuvannut kuvat 70-200 mm Sigmalla ja 2.0xTC oli kiinni myös, jolloin valovoima tippui tuonne f/5.6:een. Kaikista ylinkuva on kuvattu tuolla, mutta noihin laulukuviin himmensin tuonne f/8 ja ne kuvat on hieman paremmat. Silti harmi, kun kuvauskohde oli "liian" kaukana. Olisin kernaasti hieman paremman kuvan lähempää ottanut kokoelmiini.

    Kiitos laululinkistä, pitääkin kuunnella hetimiten :)

    VastaaPoista
  3. Kävin täälläkin, mukavaa tutustua luontoon näiden luontokuvablogien avulla.

    VastaaPoista
  4. Kiva, kun kävit Delilah. Tule toistekin, kun kerkiät :)
    Tämä ei nyt niin kauhean usein päivity tämä "sivublogi" mutta silloin tällöin...

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!