18.5.2010

Outo uimari

Tavaramerkikseni taitaa muodostua huonojen kuvien postaus, koska taas on heikompitasoista aineistoa tulossa esille. Oikeastaan ainoa perustelu näiden kuvien postukseen on sen selvittäminen, että mikä kuvassa oleva eläin oikein on?
Kuvaustilanne tuli täysin yllättäen eteeni, oikeastaan ihan vahingossa huomasin tuon. Ajattelin ensin, että nyt joku tekee pilaa ja vetää siimalla jotain vanhaa karvakaulusta vedessä...
Mutta ei, kyllä se näytti uivan. Harmillisesti kaikki kuvat tulivat takaviistosta, en ehtinyt otuksen eteen, joten naamasta ei saanut selkoa. Ekaksi ajattelin, että onkohan tuo piisami, tai kenties saukko? Sitten yhdessä kuvassa on ihan kuin litteä häntä. Siis olisiko majava? Mutta viimeisessä kuvassa sukeltavan otuksen perässä en näe litteää häntää. Toisaalta kuvausolosuhteet olivat vaikeat, kun oli kirkas auringon paiste ja paljon kirkkaita heijastuksia vedestä jne.

Eli mikähän kuvan otus on? Kuvat on otettu Espoon Suomenojalla noin viikko siten. Eläimen pituudestä voisin sanoa, että sen ruumiin pituus ilman mahdollista häntää oli arviolta ainakin 50 cm:n luokkaa.




Itse veikkaan siis majavaa, mutta olen avoin muillekin ehdotuksille :)

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaisi piisamilta:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Piisami

    Heitä on näillä kosteikoilla aika paljon. Tekevät niitä kekomaisia pesiä joita ruovikoissa usein näkyy. Esim. siellä aivan suoraan Vanhakaupunginlahden piilokojun edustalla ihan muutaman metri päästä kojusta on muistaakseni yksi pesäkeko. Joskus muutama vuosi sitten olen siitä piilokojusta katsellut piisamin ruokailua ihan parin metrin päästä. Ihan hauska ristihammas, vaikkakaan ei kuulu Suomen alkuperäisluontoon.

    VastaaPoista
  2. Minä taas kakkoskuvan perusteella kallistuisin majavaan.

    VastaaPoista
  3. Eli molemmat arveluni saavat kannatusta; sekä piisami että majava. Vaikea paikka. Kakkoskuvassa kyllä ikään kuin olisi litteä häntä perässä, mutta toisaalta sitä ei oikein muissa kuvissa näy...

    Molemmat olisivat kyllä mieluisia kuvauskohteita ja saada havainto"plakkariin". Kun nyt oliis saanut jonkin kuvan edestä jossa näkyisi paremmin otuksen pää, niin voisi tietää paremmin...

    No täytyy vielä pohtia...

    VastaaPoista
  4. Ykköskuvassa näkyy minusta juuri piisamille tyypillinen, solakka siimamainen häntä. Tuon toisen kuvan latuskahännän pistäisin veden aaltoilu ja pintajännityksen piikkiin: kuvassa näkyy tuollainen korkea harjane, eli piisamin siimahäntä. Vesi sen ympoärillä saa sen näyttämään latuskalta. kannattaa myös huomata, että juuri tuossa toisessa kuvassa häntä on selvästi kaarella, se on taipuisa. Piisamin häntä on juuri tällainen. Majavan häntä olisi jämäkkä.

    Otuksen kokokin muuten on aika ratkaiseva, majava on kyllä huomattavasti isompi kuin piisami. Majava on metrin mittainen iso ja todella roteva. Piisami on noin puolet siitä, häntineen puolen metrin luokkaa. Piisami painaa vain pari kiloa, kun taas majav voi painaa kolmekymmentä kiloa tai yli. Siinä on aika iso ero.

    Minä en oikein ihan äkkiä uskoisi, että Suomenojalla uiskentelisi majavia. Siellä täytyisi olla patoja ja juita rakennelmia sitten myös, enkä ole niistä oikein raportteja nähyt. Piisami on siellä niin kovin tyypillinen laji, että pitäisin erittäin todennäköisenä.

    VastaaPoista
  5. Koosta vielä: minusta eläimen koko näyttää noihin kaisloihin verrattuna suurin piirtein piisamin kokoiselta.

    VastaaPoista
  6. Perustelusi kuulostavat kyllä loogisilta uuvana :)

    Lienet oikeassa. En patoja tai muita rakennelmia nähnyt itsekään ja majava olisi varmaankin selvästi jämäkämpi kooltaan...

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!