14.12.2009

ISO-testi

Ensimmäisenä varsinaisena postauksenani tähän blogiin ajattelin laittaa kahden kamerani ISO-herkkyys vertailun, eli lähinnä siis kameran kennojen eroja pääsee vertailemaan. Kamerat on Sony A300 ja Sony A700, molemmat on jo ns. poistuneita malleja valmistajan valikoimista. A300:ssa on 10 megapikselin CCD-kenno ja A700:ssa on 12 megapikselin CMOS-kenno. Kuvat on otettu kummankin kameran parhaalla JPEG-kuvalaatuasetuksella Dynamic Range Optimization (DRO) pois päältä. A300:ssa oli pitkän valotuksen kohinanvaimennus ja suuren ISO:n kohinanvaimennus päällä. A700:ssa oli pitkän valotuksen kohinanvaimennus päällä ja suuren ISO:n kohinanvaimennus "normaali"-asennossa (A700:ssa on vielä 3 muutakin asetusta, pois, pieni ja iso). Kummassakin kamerassa käytin samaa Tamron 17-50 mm f/2.8 objektiivia aukolla f/5.6 ja kuvasin jalustaa käyttäen. Eli en siirtänyt jalustaa mihinkään vaan pidin sen paikallaan kun vaihdoin kameraa, lisäksi koitin saada polttovälin samaksi (35 mm). Ihan täsmälleen sama se ei varmaan ollut kun vaihdoin kameraa ja kameroiden resoluutio erokin vaikuttaa siihen että kuvissa on pientä "heittoa" kun vertaa rinnakkain saman ISO:n kuvia eri kameroilla. Tarkennuskaan ei ihan samaan pisteeseen varmaan osunut, mutta em. asioilla ei ole merkitystä testin kannnalta, kun vertaillan kuvan rakeisuuden ja kohinan kehittymistä kun herkkyysasetusta muutetaan. En ihan kaikkia ISO-asetuksia käynyt läpi vaan herkkyydet ISO200, 400, 800, 1600 ja 3200 (A300 maksimi). A700 kameralla otin vielä sen maksimin, eli ISO6400. Kuviin ei ole tehty mitään muuta jälkikäsittelyä, kuin otettu 100% (600x400) kropit ISO-vertailun kuvista. Verrokkikuvaa (ensimmäinen kuva) olen pienentänyt kokoon 2048x1365 pikselia, koska se olisi ollut muuten liian suuri. A700 -kameran firmware oli v4. Klikkaa kuvat suuremmiksi, niin näet erot paremmin.




Verrokkikuva. Otettu A700:lla. ISO100.

 
A300, ISO200
 
A700, ISO200.

A300, ISO400
   
A700, ISO400
   
A300, ISO800
   
A700, ISO800
   
A300, ISO1600
   
A700, ISO1600
  
A300, ISO3200
   
A700, ISO3200
   
A700, ISO6400.

Minusta A300-kameran kuvanlaatu ISO1600 herkkyysasetuksella on jo huono ja ISO800 välttävä. A700-kameralla ISO1600 vaikuttaa vielä ihan hyvältä ja ISO3200:kin kelvolliselta.

EDIT: Tämä Blogi-editori näyttää kuvat rinnakkaisina, mutta julkaistut kuvat on näemmä päällekkäin.  Jos katsoin oikein, on  pienistä kuvapareista A300 kuva aina ylimpänä. Kun katsoo kuvaa isompana näkyy selain rivillä tiedoston nimessä Kameran Malli (A300 tai A700) ja herkkyys (ISO).

EDIT2: Muutin kuvat alekkaisiksi, kun tuntuivat heittelevän...




5 kommenttia:

  1. Hyvin näyttää A300 olevan samoilla linjoilla OLyn kanssa.

    Olympuksessani on vielä Iso 800 minusta puhtaampaa kuin A300:ssa, mutta Iso 1600 on jo hyvin samannäköista, kohina on vain ehkä pienijakoisempaa.
    A700 ISO 3200 on vielä parempaa kuin A300:sen ISO 1600.

    Valottamalla hiukan yli, ja ottamalla kuvankäsittelyssä takaisin tummaan päin, on kuva vielä käyttökelpoinen.

    VastaaPoista
  2. JP: "Olympuksessani on vielä Iso 800 minusta puhtaampaa kuin A300:ssa, mutta Iso 1600 on jo hyvin samannäköista, kohina on vain ehkä pienijakoisempaa."

    Tuo on mielenkiintoista, mistä mahtaa johtua? Onko Olyyn tullut esim. firmaware päivitystä. A300 sellaista ei ole tullut, eikä tule. Siinä on ihan alkuperäinen tehdas FW. Sony A700 latasin heti uuden FW Versio 4:n. Siinä tuli tiettävästi selviä parannuksia kameran sisäiseen kohinan poistoon, joka siis vaikuttaa lähinnä JPEG-kuvinn kun ne käsitellään kameran sisällä (vaikka voihan niitäkin vielä jälkikäsitellä).

    JP: "A700 ISO 3200 on vielä parempaa kuin A300:sen ISO 1600."

    Niin on.
    Näitä olisi saanut paremmin verrattua, kun olisi saanut A300 ja A700 saman ISO:n kuvat samaan kuvaan (joka siis aukeaisi yhtä aikaa esitellen molempien kameroiden ISOt), mutta olisikoo 100% kroppi ajatus mennyt sitten pieleen? Ei kai, mutta se olisi ollut vain työläämpi tapa kopioida molemmat kuvat uuteen kuvapohjaan kuvankäsittelyssä... mutta niin oliis voint tehdä kyllä. Pitääkin muistaa, jos tulee vertailtua / testailtua joskus jotain uudelleen...

    JP: "Valottamalla hiukan yli, ja ottamalla kuvankäsittelyssä takaisin tummaan päin, on kuva vielä käyttökelpoinen."

    Tämä on hyvä vinkki!

    VastaaPoista
  3. Pitäisi jskus ajaa Olyn kohinat johonkin esimerkkikuvaan.
    Odotellessa vertaa
    E420 on erilaisella softalla varustettu, siinä on painotettu dydamiikkaan, joka onkin parempi kuin E-410:ssä, miinuksena hiukan isommat kuhinat. Kun taas vertaa Olyjä keskenään sen huomaa.

    Tuossa A200 kamerassahan on sama kenno kuin A300:ssa.

    Olyyn on tullut pari päivitystä, muttta ovat keskittyneet muihin korjauksiin kuin kohinoihin.

    Olyn kohinoiden raju nousu ISO800 -> ISO1600 välillä johtuu varmaa pienemmästä kennosta, josta luulisin myös hohinan tyypin johtuvan, tämä on kyllä ihan mutua.

    Dynamiikassahan Sony (A200-A300) pesee Olyn noin aukolla.

    VastaaPoista
  4. Juu, pitäisi olla ihan sama kenno sekä A200:ssa että A300:ssa. Mielenkiintoinen tuo vertailu Sonyn, Olyn, Nikonin ja Canonin kesken...

    Kumpi Oly sinulla olikaan E410 vai E420, JP?

    Ja tuo että kohina olisi "herkemmin" esiintyvää pienemmillä kennoilla on kait lähes yleispätevä tosiasia. Siitä on monissa paikoissa puhuttu. Ratkaisevaa tosin on kennon pikselien suuruus ja kahden pikselin keskipisteen välinen etäisyys. Suurempi parempi molemmissa, käsittääkseni. Pienemmässäkin kennoissa siis päästäisiin vähäkohinaiseen kuvaan, kun laskettaisiin "megapikseleiden" määrää, suurennettaisiin yksittäisen pikselin kokoa ja levitettäisiin hiukan pikselien keskietäisyyttä...

    VastaaPoista
  5. Minulla on E-410, tytär osti tässä syksyllä rippirahoillaan e-420:sen, niiden vertailun voisin joskus väsätä kun olisi tarmoa ja aikaa.

    Niissä ei kaikesta huolimatta ole sama kenno, ainakin kennon kokonaispikselimäärä on eri.

    E410
    Teholliset pikselit 10 megapikseliä
    Täysi resoluutio 10.9 megapikseliä



    E420
    Teholliset pikselit 10 megapikseliä
    Täysi resoluutio 11,8 megapikseliä

    Lisäksi kameran softa on eri.
    E420 mallissa on enempi kuvaajan säädettävissä olevia säätöjä, tai siis valikon porrastus on tiuhempi.

    Onhan se uudempi malli kuin tuo minun kamerani.

    VastaaPoista

Vaikka Anonyymi -kommentti mahdollisuus on olemassa, niin ole hyvä ja käytä mielummin Nimi/URL -vaihtoehtoa sekä itsesi yksilöivää nimimerkkiä. Kiitos!